Minulla on pitkä kokemus esimiestyöstä sekä asiakaspalvelun toiminnan ja laadun kehittämisestä. Olen yhdistänyt pitkän esimieskokemuksen ja valmennusosaamisen tavoitteenani lisätä voimavaroja, itsetuntemusta, erilaisuuden ymmärtämistä ja onnistunutta vuorovaikutusta työpaikoille ja kotiin.
Itsensä johtamisessa omista voimavaroista huolehtiminen on tärkeää. Tehdessämme oman elämämme kannalta viisaita valintoja, saamme itsestämme parhaan esille ja pystymme toimimaan hyvässä yhteistyössä muiden ihmisten kanssa.
Olen MB Master Coach, elämäntaidon valmentaja, Toimiva arki® -kouluttaja, EIF-enneagrammiohjaaja ja NLP Practitioner.
BrainID®-kartoitus antaa konkreettista tietoa aivojesi nykytilasta ja mentoroinnin tavoitteena on löytää oikeat keinot ja voimavarat kohti merkityksellisempää arkea ja toimivia ihmissuhteita. Mittausta voidaan hyödyntää yksilöiden ja työyhteisöjen kehittämisessä ja käyttää myös osana Toimiva arki® -itsensä johtamisen valmennuskokonaisuutta. BrainID®-kartoitus on kuitenkin aina henkilökohtainen.
Kiinnitä huomiota siihen, mihin kiinnität huomiota.