Olen oivalluttava kehittämis- ja muutosasiantuntija sekä kouluttaja ja business coach, joka uskoo vahvasti organisaatioissa, tiimeissä ja yksilöissä olevaan potentiaaliin. Autan kirkastamaan tavoitteet ja pusken positiivisesti niitä kohti – rinnalla kulkien ja yhdessä tehden. Intohimonani on parhaiden toimintatapojen rakentaminen organisaatioihin ja niiden kautta sekä tuloksellisuuden että työhyvinvoinnin lisääminen.
Minulla on yli 17 vuoden kokemus tuloksellisesta osaamisen kehittämisestä sekä vaikuttavista muutos- ja kehittämisprojekteista. Teen konsultointtityyppistä työtä organisaatioiden osaamisen kehittämisen, toimintamallien ja koulutusten vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden parantamiseksi. Autan asiantuntijoita laajentamaan osaamistaan ja toimimaan kouluttajan, opettajan, fasilitaattorin, sparraajan tai mentorin roolissa. Lisäksi valmennan esimiehiä ja tiimejä erityisesti yhteistyön kehittämiseen, vuorovaikutukseen, kommunikointiin sekä valmentavaan työotteeseen liittyvien teemojen äärellä. Kouluttamisen ja konsultoinin rinnalla toimin Business coachina sekä yksilöille, ryhmille että tiimeille.
Näiden teemojen äärellä työskentelen Taito Training Oy:ssä
Koulutukseltani olen diplomi-insinööri, business coach master ja NLP-master, jolla on myös pedagoginen opettajanpätevyys.
BrainID®-kartoitus on mielestäni loistava työkalu, jota käytän valmennuksissa ja coachigissa itsensä tuntemisen ja kehittymisen tukena.