Meidän on yhä vaikeampi löytää vastausta kahteen näennäisesti yksinkertaiseen kysymykseen: Kuka minä olen? Ja miksi minä olen? -Onko edes ihmisen elämää olla näin monen ristipaineen, liian monen puun ja kuoren välissä, työn ja yksityiselämän puristuksessa!
Olen ollut onnekas saadessani tehdä työtä jota rakastan. Olen saanut työssäni kouluttaa tuhansia ihmisiä oppimaan ja kommunikoimaan paremmin, johtamaan ihmisiä ja johtamaan itseään sekä selviämään muutoksissa. Olen myös kirjoittanut näistä aiheista kirjoja.
Yksi tärkeimmistä työtapaani vaikuttaneista ajatuksista on irlantilaisen Nobel-palkitun runoilijan William Butler Yeatsin (1865—1939):
“Ihminen ei ole astia, joka täytetään,
vaan lamppu, joka sytytetään.”
Toisen ihmisen tehtävä toiselle on olla tarvittaessa pienen sytykkeen tuoja, lopun ihminen tekee itse. Tämän ihmeen olen saanut todistaa tuhansia kertoja ihmisiä sparratessani.
Toinen tärkeä työnohjaajani on kreikkalainen filosofi ja runoilija Pindaros (noin 520-440 eaa):
“Tule siksi mikä olet.”
Minusta on tullut talouskoulun käynyt ja laulajan koulutuksen saanut filosofian maisteri pääaineina kasvatustiede ja sosiaalipsykologia, yrittäjä, kouluttaja, johdonvalmentaja, konsultti, kirjailija, filosofinen praktikko ja BrainID®-mentor ja mentorien kouluttaja.
Olen myös vaimo, neljän lapsen äiti ja kahdeksan lapsenlapsen isoäiti, onnellinen suuresta perheestämme.
Haluan oppia uutta. Rakastan oikeita keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Luen paljon. Eniten opin kirjoittamalla kirjoja.
Toivon aikaansaavani hyvää. Ehkäpä siksi minusta on tullut kätilö BrainID®:n synnyttämiselle tähän maailmaan, mahdollisimman monen ihmisen ulottuville. Palvelumme kertoo terveille, hyvinvoinnistaan kiinnostuneille ihmisille aivojen voimavaroista, toimintakunnosta, keskittymiskyvystä ja kyvystä palautua – ajoissa, silloin kun elintapamuutoksilla voi itse vaikuttaa. Olen innovaatiosta todella innoissani!
Tämän lapsen odotus on kestänyt kirjoitushetkellä 27.2.2019, 5 vuotta, 1 kuukautta ja 17 päivää. Sen ajan olen tehnyt töitä tämän uniikin tieteellisen keksinnön BrainMind Audit®-profiilin ympärille luodun palvelun kehittämiseksi, tuotteistamiseksi ja kaupallistamiseksi.
Nyt meitä on ilokseni jo suuri joukko viemässä tätä hyvää eteenpäin. Vuoden 2017 alussa aloitti toimintansa startup-yritys BrainID Oy, jonka vetäjänä olen lainassa Bene Oy:stä. Ydinporukan lisäksi mukana on ollut ja on lukuisia asiantuntijoita. Tällä hetkellä meillä on jo 16 huikean innostunutta, ammattitaitoista BrainID®-mentoria – ja lisää koulutetaan.
P.S. Tässä kirjojani. Niitä löytyy kirjastoista. Käypä kurkkaamassa!
Lisää kirjoja tulossa, ensimmäisenä kirja Elämän tarkoituksesta
Tärkeille asioille on aina aikaa.