Olen 50-vuotias teollisuustalouden diplomi-insinööri, jolla on yli 20 vuoden johtamiskokemus monikulttuurisesta, kansainvälisestä keskijohdon tehtäväkentästä liike-elämässä. Erityinen osaamisalueeni on muutostilanteiden johtaminen. Kuluneen kuuden vuoden ajan olen toiminut yritysvalmentajana organisaatioiden muutoksissa sekä asiakaskohtaamisen ja vuorovaikutuksen kehittämisessä. Valmennuksille tyypillistä on yksilöiden vahvuuksien tunnistaminen, kehittäminen ja hyödyntäminen osana muutosta.
Muutos on aina henkilökohtainen kokemus. Haluan oivalluttaa ihmisiä löytämään omat vahvuutensa muutoksen keskellä. Oma onnistumiseni kaava on yksinkertainen ja haluan monistaa sitä laajasti – menestys syntyy silloin, kun yksilön missio ja passio kohtaavat!
Tänä päivänä on trendikästä puhua työssä motivoitumisesta – aika harva kuitenkaan pysähtyy motivaation todellisten juurisyiden äärelle. Ulkoinen motivaatio syntyy yleensä kepin ja porkkanan yhdistelmästä, mutta vasta sisäinen motivaatio saa ihmisen todella liikkeelle muutoksessa. Sisäinen motivaatio on kolmen päätekijän kertolasku: riittävä vapaus, mahdollisuus kehittyä työssään sekä kokemus työn merkityksellisyydestä. Lopputulos on tasan niin hyvä, kuin heikoin näistä tekijöistä!
Oma mielenkiintoni kohde tällä hetkellä on iso yhteiskunnallinen murros, jossa elämme. Uskon, että johtajuudella Suomessa ja suomalaisissa organisaatioissa on vielä paljon varaa kehittyä. Erityinen huomio kannattaa kiinnittää johtajan oman itsensä johtamiseen – siksi opiskelen ja perehdyn jatkuvasti maailmalla parhaisiin johtamisen käytäntöihin, jotka Suomeen kannattaa tuoda. Yksi näistä teemoista on transformatiivinen johtajuus, jossa yhdistyy vahvasti johtajan oman persoonan kehittyminen ja kasvaminen. Haluan olla edelläkävijöiden joukossa transformatiivisen johtajuuden tuomisessa suomalaiseen johtamiskulttuuriin!
Ärsykkeen ja reaktion välissä on pieni tila.
Tässä tilassa sijaitsee valtamme valita oma reaktiomme.
Valitussa reaktiossa sijaitsee vapautemme ja mahdollisuus kasvuun.