Tiedätkö mikä liikuntamuoto on parasta sekä aivoille että kokonaishyvinvoinnille?
Se on tanssi. Tanssi on vaikuttavin liikkumisen tapa aivoille, itse asiassa koko ihmiselle. Tanssissa yhdistyy kaksi hyvää: musiikki ja liike. Kumpikin näistä vaikuttaa jo yksin myönteisesti hyvinvointiin ja yhdistettynä niillä on kumulatiivinen vaikutus.
Musiikki vaikuttaa aivoihin hyvin kokonaisvaltaisesti. Kuunnellessa aktivoituvat molemmat aivopuoliskot yhdistäen sanat ja sanattoman, ajan ja ajattoman. Suggestopedinen opetusmenetelmä on konkreettinen osoitus musiikin myönteisestä vaikutusvoimasta aivotoimintaan ja oppimiseen. On myös huomattu, että aivoinfarktipotilaiden kuntoutuksessa musiikki kohentaa mielialaa, kehittää muistia ja kielellisiä toimintoja paljon tehokkaammin kuin esim. äänikirjojen kuuntelu. Ja soitetaanhan navetoissakin lehmille klassista musiikkia jotta ne lypsäisivät enenmmän.
Musiikin ja tanssin yhdistelmä ylläpitää ja parantaa yleensäkin oppimisvalmiuksia sekä mielen että kehon puolella – eräänlainen antiaging-vaikutus. Tuleekohan muillekin mieleen muuan Aira…
Tässä linkki Jussi Kuosmasen mielenkiintoiseen artikkeliin ”Tanssin vaikututus hyvinvointiin”.
Koska elämä ei ole yhtä ruusuilla tanssimista, myös tavalliselle arkiliikunnalle jää aikaa. Sille löytyy mahdollisuuksia heti kun lakkaa välttämästä liikuntaa. Yksi esimerkki: sähköisesti säädettävä pöydänkorkeus antaa jo uusia mahdollisuuksia ainaiselle tietokoneen ääressä istujalle. Seisominenkin on liikuntaa verrattuna istumiseen.
Anders Hansenin kirja Aivovoimaa – näin vahvistat aivojasi liikunnalla, kertoo, että liikunta voi kaksinkertaistaa aivosolujen uudistumisvauhdin, parantaa muistia ja oppimista, vahvistaa stressinsietokykyä ja nopettaa palautumista, lisätä vastustuskykyä, parantaa keskittymiskykyä ja hidastaa aivotoimintojen vanhenemista.
Tähän riittää arkiliikunnan lisäksi pari-kolme hyvää kävely- tai juoksulenkkiä viikossa! Ei ihan kohtuuton tavoite. Ja silti suomalaisista liikkuu vain joka viides riittävästi ja 20-30 vuotiaista miehistä vain joka kymmenes…
Jo pienet päivittäiset liikuntaa lisäävät muutokset saavat aivomme hyrisemään.